Mikä on hoidon tavoitteena?
DLBCL:n hoidon tavoitteena on aina saavuttaa paras mahdollinen teho mahdollisimman vähäisillä haittavaikutuksilla. Ennuste vaihtelee potilaskohtaisesti ja riippuu pitkälti sairauden tyypistä sekä sen aggressiivisuudesta. Lisätietoa eri vaiheista löytyy täältä.

Jos kyseessä on Hodgkinin lymfooma, syöpä voidaan useimmissa tapauksissa parantaa hoidoilla. Yleisin vasta-aineiden ja solunsalpaajien yhdistelmähoito tehoaa yhdeksälle kymmenestä, ja he pystyvät elämään tavallista elämää sekä hoidon aikana että sen jälkeen. Jos kyseessä taas on non-Hodgkin-lymfooma, ennusteet vaihtelevat enemmän, ja voidaan joutua kokeilemaan useita hoitomuotoja.

Hoidon eri vaiheet
Kun potilaalla on todettu DLBCL, lääkäri laatii hoitosuunnitelman, jossa otetaan huomioon potilaan ikä, mahdolliset muut sairaudet ja syövän levinneisyys.

Tavallisesti hoito etenee seuraavasti:

Solunsalpaajat ja vasta-ainehoito

Useimmissa tapauksissa hoito koostuu solunsalpaajien ja vasta-aineiden yhdistelmästä. Solunsalpaajahoito vaikuttaa kehon kaikkiin soluihin, kun taas vasta-ainehoito vaikuttaa vain sairaisiin soluihin. Vasta-aineet ovat siis hellävaraisempia keholle, mutta niillä ei yksin saada sairautta hallintaan. On olemassa erilaisia solunsalpaajahoitoja ja ne vaikuttavat ihmisiin eri tavoin. DLBCL:n hoitoon yleisimmin käytetty solunsalpaajahoito kuuluu keskivahvaan kemoterapiaan. Potilas voi saada siitä haittavaikutuksia ja tuntea olonsa väsyneeksi, mutta useimmat pystyvät jatkamaan normaalia arkea. Solunsalpaajia annetaan avohoitona sairaalassa yhdessä vasta-ainehoidon kanssa. Samalla potilas saa myös erilaisia lääkkeitä, jotka ehkäisevät solunsalpaajahoidon haittavaikutuksia. Katsoa video, jossa kerrotaan tarkemmin eri hoidoista.

Hoitoa annetaan tavallisesti kolmen viikon välein, ja hoitokertoja on usein yhteensä kuusi. Tämä hoito tehoaa yhdeksälle kymmenestä.

On tärkeää ottaa yhteyttä sairaalaan, mikäli hoitokertojen välillä nousee kuume tai esiintyy huonovointisuutta.

Sädehoito

Toisinaan syöpää jää jäljelle solunsalpaaja- ja vasta-ainehoidosta huolimatta. Silloin potilaalle annetaan yleensä päivittäin sädehoitoa sairaalassa kolmen–neljän viikon ajan solunsalpaaja- ja vasta-ainehoidon jälkeen.

Solunsalpaajien tapaan myös sädehoito vaikuttaa tehokkaasti non-Hodgkin-lymfoomaan. Teho riippuu kuitenkin siitä, missä kohdassa kehoa sairaus on, ja mikäli sitä esiintyy vain rajatulla alueella, sädehoito voi joissakin tapauksissa riittää. Monissa tapauksissa halutaan kuitenkin aloittaa solunsalpaajahoito mahdollisimman hyvän tuloksen saavuttamiseksi.

Kun veressä on sopiva määrä kantasoluja, suoritetaan kantasolujen keräys. Luuydinsoluja imetään letkulla, minkä jälkeen niistä erotellaan erityisen laitteen avulla kantasolut pakastettaviksi. Siten voidaan antaa voimakasta solunsalpaajahoitoa, joka tuhoaa jäljellä olevan luuytimen. Sen jälkeen pakastettu luuydin sulatetaan ja palautetaan kehoon, jolloin luuytimen normaali toiminta palautuu ennalleen.

Tämä on keholle rankka prosessi, ja potilas kokee olonsa erittäin väsyneeksi ja heikoksi. Kantasolut alkavat tuottaa tarpeeksi verisoluja tavallisesti noin 10–14 päivän kuluttua. Yleensä kestää kahdesta kuuteen kuukautta, ennen kuin potilas on taas täysin voimissaan. Sen vuoksi on erityisen tärkeää olla fyysisesti aktiivinen ja syödä ravinteikasta ruokaa.

Koska kyseessä on hyvin rankka hoito, sitä ei voida tarjota kaikille potilaille. Sairauden uusiutuessa hoito tehoaa noin puolella potilaista.

Tulevaisuuden näkymiä

DLBCL:n hoitoja tutkitaan näinä vuosina paljon, ja kehitteillä on monia uusia lääkkeitä, joista on saatu hyviä tuloksia tieteellisissä tutkimuksissa. Tulevina vuosina DLBCL:n hoitovaihtoehtojen määrän kasvuun kohdistuukin suuria odotuksia.